Pianisti Ville Pere

Olen turkulainen viihdepianisti joka aloitti musiikin opinnot jo varhain lapsuudessa.

Viihdelajit:

Musiikki

Tarjouspyyntö

Täytä kaikki *-merkatut kentät!

Suzuki-ryhmästä innostuneena aloitin pianonsoiton opiskelun vuonna 1988

Siitä eteenpäin musiikkiopintoni jatkuivat konservatoriossa hyvin tiiviisti musiikin teorian sekä pianonsoiton merkeissä.

1999 tammikuussa alkanut armeijakaan ei katkaissut musiikkiopintojani, sllä asevelvollisuuteni suoritin laivaston soittokunnassa Pansiossa. Soittokunta-aika oli hyvin antoisaa, sillä sain oman ammattitaidon harjoittamisen ohella kokemusta myös big band -orkesterista (mm. Tattoo-kiertue, tangomarkkinat, erilaisia konsertteja jne.)

Syksyllä 1999 pääsin musiikkipedagogi-koulutukseen Turun ammattikorkeakouluun, josta valmistuin pianonsoiton opettajaksi vuonna 2003. Samana vuonna aloitin musiikkitieteen opinnot Turun yliopistossa. Vuoden 2010 keväällä sain musiikkitieteellä valmiiksi filosofian maisterin tutkinnon.

Olen soittanut mm. Turun kaupunginteatterin Jekyll & Hyde sekä The Rocky Horror Show -musikaalien bändeissä.  Sen lisäksi olen tehnyt lukuisia soolopianoesiintymisiä niin yritysten kuin yksityistenkin järjestämissä tapahtumissa – kylpylöissä, hotelleissa, kongressikeskuksissa, laivoilla…

Esitykset

Pianisti Ville Pere
Kesto: sopimuksen mukaan

Pyydä tarjous

Ohjelmistoni on hyvin laaja sekä monipuolinen kevyestä klassisesta musiikista aina viihteellisempään jazz-, swing-, blues-, sekä elokuvamusiikkiin.

Suunnittelen ohjelmistoni aina tilaisuuden luonteen sekä tietysti tilaajan toiveiden mukaisesti.

Ville Pere duo
Kesto: 1-3 x 45 min sop.muk.

Pyydä tarjous

Tässä viihteellisessä esityksessämme on solistina kolminkertainen tangoprinssi Rami Rafael.

Suunnittelemme esitettävän ohjelmiston tilaisuuden luonteen sekä tilaajan toiveiden mukaisesti.

Kokoonpano

Ville Pere, piano

Erityismaininnat

Pianonsoiton opettaja

Filosofian maisteri, musiikkitiede

Lisätiedot

Soitin on tarvittaessa mukanani esiintymistilaisuuksissa