Kotimaakunta: |
Uusimaa |
Viihdelaji: |
Rock, Viihdemusiikki, Erikoisohjelmat |
Viihteen teema: |
Peruspalvelut, Avajaiset, Festarit, Harjannostot, Henkilökunnalle, Merkkipäivät, Messut, Ostoskeskus, Pikkujoulut, Ravintolat, VIP-tilaisuudet, Vuosijuhlat |
Olen aloittanut kitaransoiton vuonna 1991 ollessa 10 vuotias. Ensimmäisen vuoteni tutustuin soittimeen yksikseni, mutta pian sen jälkeen aloitin kitaransoiton opinnot Vantaan Musiikkiopistossa. Ensimmäisen keikkani tein 12 vuotiaana noin 600 ihmiselle, jonka jälkeen olen tauotta soittanut erilaisissa bändeissä. Olen myös aina ollut ahkera säveltäjä ja olen tehnyt jokaiselle bändille biisejä.
Päästyäni kunnolla soittamisen makuun aloitin noin 14 vuotiaana opintoni pop/jazz konservatoriossa. Siellä viihdyinkin useita vuosia tehden koko ajan tasosuorituksia eri aineissa ja samaan aikaan keikkaillen bändieni kanssa ja treenaten intohimoisesti instrumenttini hallintaa kotona. Näihin aikoihin pääsin myös tekemään ensimmäisiä nauhoituksiani kun voitimme studioaikaa bändini kanssa eräässä bändikilpailussa. Äänittelin myös kappaleitani kotonani C-kasetille kosketinsoittimeni avustuksella.
Lukioaikanani toimimme silloisen bändini kanssa koulun "edustusyhtyeenä" ja soitimmekin vuodessa kymmeniä keikkoja erinäisissä koulun tarjoamissa tilaisuuksissa. Näihin aikoihin keikkailu- sekä äänityskokemukseni karttuivat rutkasti ja halusin vielä taitoni seuraavalle tasolle. En siis paljoa ...
Samuli Federley - kitara
Useita voittoja erilaisissa bändikilpailuissa, positiivista huomiota kansainvälisissä medioissa kitaristina, vuoden 2011 Emmaehdokas, 8000 myytyä levyä sekä useita maailmanlaajuisesti julkaistuja levyjä. Olen myös soittanut ns. kitaraklinikoita maailman suurimmalla musiikkimessulla Musik Messellä, Franfurtissa ...
Nopeata sekä viihdyttävää instrumentaalimetallia, joka on erittäin energisen kuuloista sekä viihdyttävän näköistä. Soitan 8 kielistä kitaraa, joka on melko harvinainen soitin maailmalla. Esiinnyn mielelläni taustanauhojeni kanssa yksin, jolloin toimin hyvin kompaktisti niin koon kuin volyyminkin ...