Kotimaakunta: |
Häme |
Viihdelaji: |
Bilemusa, Tanssimusiikki |
Viihteen teema: |
Peruspalvelut, Merkkipäivät, Pikkujoulut, Vuosijuhlat |
Tanssiorkesteri Sonet on kokeneista ja asiansa osaavista keikkamuusikoista koostuva tasokas 5-henkinen orkesteri Hämeenlinnasta. Orkesterimme soittaa perinteisen tanssimusiikin ja tanssilavojen ikisuosikkien lisäksi kotimaista ja ulkomaalaista rokkia sekä myös Suomi-iskelmän parhaita paloja unohtamatta tietenkään kunnon bilemusiikkia.
Olipa tilaisuutesi sitten häät, syntymäpäivät tai vaikkapa pikkujoulut, niin musiikkipuoli hoituu rautaisella ammattitaidolla. Ohjelmistomme on suunniteltu sopimaan kaikenlaisiin tilaisuuksiin ja kaikenlaiselle yleisölle. Erityistoivomukset kappalevalinnoissa pyritään mahdollisuuksien mukaan täyttämään.
Orkesteri panostaa musiikin taitavan esittämisen lisäksi myös hyvään ja luotettavaan asiakaspalveluun esiintymistilanteissa.
Yhtye keikkailee enimmäkseen Etelä-Suomen alueella, 150 km:n säteellä Hämeenlinnasta.
Teija Huhtala
laulu, lyömäsoittimet
Pasi Laine
rummut, laulu
Jari Laurila
kitara, laulu
Harri Mantila
basso. laulu
Jaakko Jaksola
koskettimet, laulu