Kotimaakunta: |
Uusimaa |
Viihdelaji: |
Erikoisohjelmat, Lastenohjelmat |
Viihteen teema: |
Peruspalvelut |
Näin Aarne Alligaattori & Viidakkorumpu syntyi:
Laulaja Tomas Nyberg ja kitaristi Macke Granberg tekivät aikoinaan tavallisia "coverkeikkoja" aikuisille. Eräällä syntymäpäiväkeikalla oli erittäin paljon lapsia ja itse sankari pyysi meitä soittamaan lastenmusiikkia. Hän antoi laulukirjan käteen ja aloimme viihdyttää lapsia aikuisten sijaan. Silloin tuli ahaa-elämys. Oli mahtavaa soittaa ihmisille, jotka oikeasti kuuntelevat sanoja ja eläytyvät täysillä mukana. Tämän jälkeen päätimme tehdä lastenlevyn. Koska äidinkielemme on ruotsi, niin aloitettiin sillä. Aarne Alligaattori makasi jo Tomaksen sohvalla ja julkaisimme ensimmäisen albumimme ruotsiksi vuonna 2003 nimellä Djungeltrumman & Arne Alligator. Ensimmäinen painos myytiin melko nopeasti loppuun, keikkoja alkoi sadella ja faneja löytyi pikaisesti pitkin rannikkoa. Seuraavana vuonna levy ilmestyi ruotsissa EMI:n julkaisemana ja pääsimme grammis - ehdokkaaksi kategoriassa: vuoden paras lastenlevy. Emme voittaneet, mutta silti oli hauskaa jutella Per Gässlen kanssa ja pestä kädet Abban Benny Andersonin vieressä grammis - gaalan aikana. Toinen levy "Jorden runt" (maapallon ympäri) julkaistiin vuonna 2005 ja ...
Viidakkorumpu esiintyy 3 tai 6 hengen kokoonpanossa paikasta ja tapahtuman luonteesta riippuen.
Aarne Alligaattori & Viidakkorumpu otti voiton kotiin Tartu mikkiin ohjelmassa syyskuussa 25.9!
Meillä on sekä suomen- että ruotsinkielinen ohjelmisto