Kotimaakunta: |
Varsinais-Suomi |
Viihdelaji: |
Rock |
Viihteen teema: |
Peruspalvelut, Avajaiset, Festarit, Harjannostot, Henkilökunnalle, Pikkujoulut, Ravintolat |
Turkulainen Wrum-yhtye vakuutti 80-luvun olevansa takapihojen tähtiä. Uudelleen koottu bändi kertoo mielellään pysyvänsä noilla pihoilla.
Turkulaisella Wrum-yhtyeellä oli vuonna pienimuotoinen radiohitti Takapihojen rock-tähdet. Kappale jäi suhteellisen hyvin mieleen senkin vuoksi, että yhtyeen melodinen kitarapop poikkesi silloisesta iskelmän valtavirrasta.
Noina uuden aallon aikoina asiat tapahtuivat vauhdilla ja Wruminkin tarina oli ohi melko pian. Uudelleen kokoontumiseen menikin sitten 30 vuotta.
Soittaminen veti yhteen
Wrumin Okko Makkonen ja Raine Potinkara kertovat, että uusi tuleminen ei ollut mikään varsinainen comeback. Kavereitä vain pyydettiin pubin kulmaan soittamaan ja kun soittaminen tuntui mukavalta, oltiin yks kaks DBYTL:n päälavalalla.
- Ihmiset sanoivat, että soittakaa nyt, kun kerran olette kaikki hengissäkin, Okko naureskelee.
Wrum soittaa alkuperäisessä kokoonpanossa. Soittajien mukaan missään muussa järjestelyssä ei olisi järkeä.
Levy syntyi vauhdilla
Uuden levyn tekeminen tuli ajankohtaiseksi vähän samalla tavalla kuin soittamisen aloittaminenkin. Huomattiin, että vanhoja ...
Jabi Hirvi (laulu, kitara)
Raine Potinkara (kitara)
Okko Makkonen (basso, laulu)
J.J. Lehtinen (koskettimet, taustalaulu)
Kaikka Salminen (rummut, perkussiot)
Singlet
* Takapihojen rock-tähdet
* Katujen kasvatit
* Viiniä
Albumit
* Takapihojen rock-tähdet
* 8010