Kotimaakunta: |
Pohjois-Pohjanmaa |
Viihdelaji: |
Lastenohjelmat, Taikurit |
Viihteen teema: |
Syntymäpäivät, Hääjuhlat |
Joni Pakanen on oululaislähtöinen taikuuden ammattilainen. Kipinän taikuuteen Pakanen sai jo vuonna 1995. Harrastus muuttui ammattimaiseksi toiminnaksi, ja vuonna 2002 Pakanen voitti junioritaikureiden Suomen mestaruuden, mikä antoi taikurin ammattilaisuralle viimeisen varmuuden. Hän esiintyy tällä hetkellä ympäri Suomea ja toimii lisäksi Oulun Taikurit ry:n puheenjohtajana sekä Suomen Taikapiiri ry:n jäsenenä.
Pakanen on esiintynyt muun muassa Neo Arena -mobiilitelevisiossa Silmänkääntäjä -talkshow'n isäntänä vuonna 2007. Lisäksi 12.-14.3.2009 Oulussa toteutettu Galant Illusium - Suuren maailman taikaspektaakkeli oli Pakasen käsialaa. Vuonna 2010 Pakanen esiintyi mm. viikon mittaisella kiertueella Venäjällä sekä kuukauden Kiinassa, Shanghain maailmannäyttelyssä.
Vuonna 2011 Pakanen kiertää Suomea uudella "Comedy Magic Night with Joni Pakanen" -show'llaan.
Joni Pakanen
2010 Artistiopas Shanghain maailmannäyttelyssä, Kiinassa
2010 Oulun Taikurit ry:n puheenjohtajaksi
2002 Junioritaikureiden Suomen mestari
2002 "Viihteellisin ohjelma" –kiertopalkinto
- Tilannekomiikka
- Ohjelmat myös englannin kielellä