Kotimaakunta: |
Pirkanmaa |
Viihdelaji: |
Bilemusa, Tanssimusiikki |
Viihteen teema: |
Peruspalvelut |
Jouni Keronen on suomalainen iskelmälaulaja ja vuoden 1998 tangokuningas.
Keronen oli tangoprinssi vuonna 1993 ja viisi vuotta myöhemmin hän nousi tangokuninkaaksi kuningattarenaan Kirsi Ranto. Vuonna 1999 hän julkaisi ensimmäisen levynsä, jossa oli mm. Vexi Salmen ja Kassu Halosen tekemiä, mutta myös kaksi Kerosen itse säveltämää kappaletta. Hän oli samana vuonna Emma-ehdokkaana vuoden miessolistitulokkaan palkintoon.
Johanna Debreczeni on Jouni Kerosen serkku. Johannan isän ollessa pianisti, musiikki oli jo varhain Johannalla tärkeä osa elämää. Kotona laulettiin paljon ja viisivuotiaana hän sai syntymäpäivälahjaksi viulun ja siitä lähti kymmenen vuotta kestänyt ahkera viulunsoiton ja musiikinteorianopiskelu, kunnes Johanna laittoi viulun syrjään ja aloitti klassisien laulun opinnot.
Musiikaalien maailmaa Johanna sai maistaa Grease musikaalin muodossa vuonna 1998, jolloin hän sai roolin tästä nuorisomusikaalista. Rooli johti myös muihin produktioihin, kuten operettiin ja erilaisiin konserttikietueihin. Pikkuhiljaa Johanna alkoi myös tekemään keikkaa omillaan. Musiikkia esitettiin laidasta laitaan popista ...
Jouni Keronen
Johnanna Debreczeni
Jouni
Tangokuningas 1998
Johanna
Tangokuningatar 2004
Esiinnymme tarvittaessa myös orkesterin säestämänä, josta lisätietoja saatte StarPointilta numerosta 040 162 6669.