Tero on v.1981 syntynyt muusikko, jonka juuret ovat Myllykoskella, Kouvolassa. Musiikkia pienen ikänsä harrastanut Tero valmistui laulajaksi Kymen Konservatoriosta, Kotkasta v.2010.
Vuodesta 2009 ammatikseen muusikkona toiminut Tero tunnetaan parhaiten bilebändistä The Smooth, jossa hän vaikuttaa edelleen.
Teron ohjelmistoon kuuluu lähinnä tanssittavaa monipuolista iskelmää, mutta myöskään jazz, pop ja rock -musiikki ei ole vierasta maastoa.
Tero myös säveltää ja sanoittaa musiikkia. Tulevaisuudessa omaa, nykyaikaista iskelmämusiikkia tullaan varmasti kuulemaan myös keikoilla.
"Nähdään ja kuullaan" - Tero
Tero Tielinen