Kotimaakunta: |
Häme |
Viihdelaji: |
Tanssimusiikki, Viihdemusiikki |
Viihteen teema: |
Peruspalvelut, Syntymäpäivät, Hääjuhlat, Hääpäivät, Kesäjuhlat, Tupaantuliaiset |
Taika on vuonna 2004 perustettu yhtye, joka soittaa tanssittavaa musiikkia aikuiseen makuun. Lähtökohtana musiikillemme on tanssittavuus, pyrimme soittamaan vaihtelevasti erilaisia rytmejä. Ohjelmistossamme on ikivihreitä vuosien varrelta, joita täydennämme päivän iskelmillä ja omilla sävellyksillä. Esiinnymme pääasiassa tanssilavoilla, ravintoloissa, kesäjuhlilla, pikkujouluissa ja erilaisissa perhetapahtumissa mm. häissä ja syntymäpäivillä sekä erilaisissa yritysten järjestämissä tapahtumissa.
Pääsääntöisesti keikkailemme Etelä ja Länsi-Suomen maisemissa, mutta toisinaan käymme esiintymässä myös hieman kauempana.
Yhtyeelle omaleimaisen soundin antavat Jaakko "Jaska" Heikkilän puhaltelemat saksofonisoolot. Tanssittavat tahdit takaa rumpali Hannu Karvia Somerolta, juurevatbassokuviot näppäilee Jukka Kaurila ja solistina häärii Jari Mustajärvi, joka soittaa myös harmonikkaa ja ohjaaMIDI-laitteita. Kitaraa soittaa Kimmo Rikkonen.
Yhtyeen puuhamiehenä häärii Jari Mustajärvi, jolle musiikki on ollut rakkain harrastus pikkupojasta lähtien. "Aloitin esiintymisen noin 5- vuotiaana siskolta lainaksi saadulla haitarilla" kertoo hän. Esiintymistilaisuuksina toimivat ...
* Jari Mustajärvi
* Jukka Kaurila
* Kimmo Rikkonen
* Jaakko Heikkilä
* Hannu Karvia
Yhtye osallistuu parhaillaan YLEn järjestämään Uuden Musiikin kilpailuun, jossa haetaan Suomen edustajaa keväällä Azarbaidzanissa järjestettävään Eurovision laulukilpailuun. Tähän mennessä yhtye on sijoittunut kilpailussa 40 parhaimman joukkoon kappaleellaan "Aamuyön ikuisuus". Jatkoon pääsevät ...
Yhtyeen valttina on monipuolisuus. Ohjelmistossamme on päivän iskelmiä, ikivihreitä vuosien varrelta, suomipoppia, omia sävellyksiä ja viihdemusiikkia, joista rakennamme tilaisuuden luonteen ja asiakkaan
toiveet huomioiden sopivan ohjelmiston.
Kappalevalinnoissa kiinnitämme erityistä huomiota ...