Kotimaakunta: |
Häme |
Viihdelaji: |
Bilemusa, POP, Rock, Solisti ja soitin |
Viihteen teema: |
Peruspalvelut, Syntymäpäivät, Hääjuhlat, Hääpäivät, Kesäjuhlat, Tupaantuliaiset |
Anssi näki päivänvalon Kaustisilla vuonna 1970.
Lapsuusaika vierähti maalaistalon poikana. Kiinnostus musiikkiin heräsi 10-vuotiaana ja ensimmäiseksi soittimeksi valittiin harmonikka.
Kaustisen musiikkilukiossa mukaan tuli laulu. Vuosi 1990 oli laulajan uralla käännekohta. Sijoittuminen 5. parhaan joukkoon Seinäjoen Tangomarkkinoilla ratkaisi asian lopullisesti. Anssista tulisi laulaja!
Vuonna -92 Anssi aloitti opinnot Oulunkylän Pop/Jazz -konservatoriossa. Tutustuminen samanhenkisiin muusikoihin oli tärkeä innoituksen lähde nuorelle laulajalle.
Vuonna -95 Anssi sai yllätyskiinnityksen U.I.T:n riveihin. Musikaali- ja revyymailma tulivat tutuiksi kahden kesän aikana Linnanmäen Peacok teatterin esiintymislavalla.
U.I.T:stä matka jatkui vielä kahden kauden ajaksi Ruotsalaisen teatterin "Me and my Girl" -produktiossa. Samaan aikaan Anssi toimi laulunopettajana Konservatoriossa, sekä Sibelius akatemiassa musiikkikasvatusosastolla.
Anssin bändejä ja projekteja 90-luvulla: Urban Herbs, SOAP, Perdido, Kumina, Strong Hold, Andrew Kansas Band, Phil Harmonic
Phil Harmonic perustettiin melkein vahingossa 90-luvun ...
Anssi Känsälä
5. sija Seinäjoen Tangomarkkinoilla 1990
Lukuisia piirros-sarjojen ja elokuvien tunnarieta ja lauluja, joista tunnetuin on varmaankin Pokemonin ensimmäisen tuotantokauden tunnari
Televisioesiintymisiä mm Bum-tsi-bum, Tartu mikkiin, Linnan jatkot, jne...