Eino Grön

Tangon kruunamaton kuningas, laulaja Eino Grön, on levyttänyt satoja kappaleita ja laulu jatkuu yhä!

Viihdelajit:

Musiikki, Erikoisohjelmat

Tarjouspyyntö

Täytä kaikki *-merkatut kentät!

Eino Grön on yksi tunnetuimmista ja menestyneimmistä kotimaisista iskelmälaulajista.

Hänen vähäeleinen mutta karismantäyteinen esiintymisensä on lumonnut suomalaisia jo vuosikymmenten ajan.
Eino Grönin esiintymistaipumukset tulivat esiin jo lastentarhassa, ja kouluaikaan hän lauloi usein Reposaaren kirkossa. Keskikoulun jälkeen hän kävi hetken kauppaopistoa, mutta se sai jäädä, kun laulu-ura poltteli mieltä.

Grön esiintyi aluksi erilaisten Porin seudun kokoonpanojen kanssa. Tärkeä käännekohta oli vuonna 1958, jolloin Grön voitti Toivo Kärjen järjestämät laulukilpailut Turussa. Voitto johti ensilevytykseen – kappale oli Toivo Kärjen Venäläinen tango. Samana vuonna hän voitti iskelmälaulun Suomen mestaruuden – ja se avasi tien ammattilaisuuteen. Grönistä tuli Kärjen tallin levylaulaja. Kärjeltä nuori laulaja sai neuvon hankkia pikkutakin ja italialaiset kengät!

1960-luvun alussa Suomeen syntyi tangobuumi, joka nosti Eino Grönin uran tähtiin: vuosina 1963 ja 1964 hän voitti Iskelmä-lehden äänestyksessä Suomen suosituimman laulajan tittelin.

Vuosikymmenten saatossa Grön on levyttänyt noin 670 kappaletta – joukossa paljon muutakin kuin tangoa. Esiintymisiä on ollut ympäri maailmaa – niin Etelä- kuin Pohjois-Amerikassa. Eksoottisin keikkamaa lienee ollut Nepal. Ura on jatkunut jo yli 60 vuotta ja ääni on yhä erinomaisessa kunnossa!

Esitykset

Eino Grön - viihdemusiikkia
Kesto: Sopimuksen mukaan

Pyydä tarjous

Serenadi syntymäpäiväsankarille tai viihdemusiikkia juhlaan?
Karismaattinen Eino Grön esiintyy joko soolona tai eri orkesterikokoonpanoissa. Laajasta ohjelmistosta kootaan konsertin toivekappaleet.  Esityksen hinta määräytyy kokoonpanon ja keston mukaan.

Joululauluja musiikin legendan esittämänä
Kesto: Sopimuksen mukaan

Pyydä tarjous

Kauneimmat joululaulut -konsertin ohjelmistossa on talven valkoisimpia ja joulun punaisimpia ikivihreitä, kuten White Christmas, Sylvian joululaulu ja Varpunen jouluaamuna.  Joulukonsertin hinta määräytyy kokoonpanon ja keston mukaan.

Tanssimusiikkia Eino Grönin tahdissa
Kesto: Sopimuksen mukaan

Pyydä tarjous

Tilaa tanssiesi tahdittajaksi yksi maamme tunnetuimmista ja menestyneimmistä kotimaisista iskelmälaulajista joko soolona taustanauhoilla tai erilaisilla orkesterikokoonpanoilla. Esityksen hinta määräytyy kokoonpanon ja keston mukaan.

Eino Grön konsertti
Kesto: Sopimuksen mukaan

Pyydä tarjous

Karismaattinen Eino Grön esiintyy konsertissa joko soolona tai eri orkesterikokoonpanoissa. Laajasta ohjelmistosta kootaan konsertin toivekappaleet.  Esityksen hinta määräytyy kokoonpanon ja keston mukaan.

Näytteet

Kokoonpano

Eino Grön soolosta bigbandiin

Erityismaininnat

V.1993 Erikois-Emma ansioista kotimaisen musiikkiviihteen saralla

1997  MTV:n Syksyn sävel -kilpailun voitto Reino Markkulan säveltämällä ja Kari Tuomisaaren sanoittamalla laululla Vähemmän kiirettä, enemmän aikaa

Pro Finlandia -palkinto vuonna 2001

Iskelmä-Finlandia vuonna 2007

Eino Grönistä on tehty myös musikaali ja hänen elämästään on kirjoitettu useita kirjoja.

Lisätiedot

Laajasta repertuaarista löytyy iskelmä- ja tanssimusiikin lisäksi mm. kirkkononserttiohjelmistoa, joulukonserttiohjelmistoa sekä argentiinalaisia tangoja.