Kirsi Alm-Siira

Kirsi Alm-Siira on työskennellyt jo vuosia median ja viestinnän parissa ja on varma valinta juontajaksi tilaisuuteesi.

Viihdelajit:

Juontajat

Tarjouspyyntö

Täytä kaikki *-merkatut kentät!

Kirsi on juontanut televisiossa tuhansia suoria uutislähetyksiä ja muita ohjelmia.

Hänet tunnetaan etenkin MTV Uutisten ankkurina ja toimittajana, mutta hän on työskennellyt tv:ssä myös muun muassa Huomenta Suomen juontajana ja Nelosen urheilu-uutisten ankkurina.

Lisäksi hän on toiminut lisäksi kirjoittavana toimittajana ja radiojuontajana. Kirsillä on sana hallussa ja nopealla reagointikyvyllään hän pystyy vetämään haastaviakin keskusteluja.

Kirsi Alm-Siira on kokenut juontaja myös erilaisissa asiakastilaisuuksissa ja tapahtumissa. Hänen vahvuutenaan on kyky luoda lämmin ja välitön tunnelma ympärilleen. Hän on kotonaan niin isoissa gaaloissa kuin pienemmissä tapahtumissa.

Työ uutistoimittajana ja omat kiinnostuksen kohteet ovat tuoneet Kirsille tutuksi monet aiheet ja yhteiskunnan eri osa-alueet. Hän moderoi ja johtaa keskusteluja ammattimaisesti ja energisesti unohtamatta perusteellista pohjatyötä olkoon aiheena sitten politikka, kulttuuri, teknologia, urheilu tai vaikka terveys.

Esitykset

Kirsi Alm-Siira
Kesto: Sopimuksen mukaan

Pyydä tarjous

Kirsi Alm-Siira on kokenut juontaja myös erilaisissa asiakastilaisuuksissa ja tapahtumissa. Hänen vahvuutenaan on kyky luoda lämmin ja välitön tunnelma ympärilleen. Hän on kotonaan niin isoissa gaaloissa kuin pienemmissä tapahtumissa.

Juontotyön kesto ja sisältö sovitaan erikseen.

Kokoonpano

Kirsi Alm-Siira

Erityismaininnat

Kirsi Alm-Siira on suosittu juontaja ja moderaattori, jonka asenne vakuuttaa myös kokeneimmat tapahtumanjärjestäjät sekä tapahtuma-alan ammattilaiset.