Koomikko-Imitaattori Vesa Ruuska

Vesa Ruuska on monipuolinen viihdetaiteilija ja käsikirjoittaja-ohjaaja.

Viihdelajit:

Komiikka, Erikoisohjelmat

Tarjouspyyntö

Täytä kaikki *-merkatut kentät!

Vesa tuli tunnetuksi imitaattorina ja koomikkona

Hän voitti imitaattoreiden ensimmäisen SM-kisan, minkä jälkeen hän aloitti vakituisen esiintymisen 1986.

Vuonna 1993 Ruuska tuli tunnetuksi valtakunnan mediassa ”Jämsän Huumorpeälikön” tittelillä.

Samana vuonna ilmestyi myös Vitsiveikkojen vuosikirja, jota myytiin 10 000 kpl. Vuonna 2002 Ruuska ideoi itselleen ja pianisti Martti Rekuselle keikkashow’n Halosta päähän, joka sai valtavan suosion. Vuoden 2008 alkuun mennessä show’n oli nähnyt arviolta yli 100 000 katsojaa. Poptori Oy teki show’sta myös samannimisen CD-levyn, jonka myynti rikkoi kultalevyyn vaadittavan rajan vuonna 2004. Show’sta tehtiin myös puolentoista tunnin mittainen teatteriversio.  Hänet tunnetaan myös Miina ja Manu -kirjoihin perustuvien lastennäytelmien kirjoittajana ja ohjaajana.

Vuosina 2011–2014 Ruuska oli Suomen Stand Up Keskuksen valtakunnallisella Naurupilleri-kiertueella. Erittäin suosittuja ovat myös Ruuskan ideoimat yllätysohjelmat Poliisiratsia ja Stand Up Kokit.

Esitykset

Poliisiratsia
Kesto: 40 min

Pyydä tarjous

Tilaa juhlaasi tosi monipuolinen ja hauska yllätysohjelma. Tämä nopea tempoinen show ottaa yleisön mukaansa heti alusta kun kaksi poliisia saapuu sisään. Laadukkaassa viihdepaketissa on hauskat stand up jutut, vauhdikkaat musiikkiparodiat mm. Skandinavian Hunks ja Remu ja huippuhyvin tehdyssä imitointiosuudessa juhlaanne tervehdyksen tuovat mm. Juha Sipilä ja presidentit Sauli sekä Tarja.

Ohjelmaan voidaan liittää myös extrahauskaa esim. juhlassa olevien etunimiä, näin poliisi löytää vieraiden joukosta myös ”vanhoja tuttujaan”.

Stand up kokit
Kesto: 40 min

Pyydä tarjous

Stand up kokit ovat paikalla heti juhlan alkaessa.Tarjoilevat alkujuomia ja näyttävät kuuluvan talon kalustoon. Kun ollaan edetty kahviin tai jälkiruokaan kokit yllättävät vielä kaikki vetämällä yleisölle vielä monipuolisen shown.

Showssa hauskat stand up jutut, vauhdikkaat musiikkiparodiat sekä huippuhyvin tehdyssä imitointiosuudessa juhlapaikalle saapuvat myös mm. Juha Sipilä ja presidentit Sauli sekä Tarja.

Kokoonpano

Vesa Ruuska

Säestäjä (kosketinsoittaja)

Erityismaininnat

Imitoinnin SM-kisojen voitto

2004 HALOSTA PÄÄHÄN -levylle Kultalevy . Keikoilla ja teattereissa shown näki yli 150 000 katsojaa.

Vuonna 2011 Vesku ideoi ja teki kässärin Stand Up Kokit Show:n josta tuli heti menestys – vauhdikas kokonaisuus stand uppia, Suomi-rokkia ja imitointia

Lisätiedot

Haastattelen ennakkoon tilaajaa ja kyselen aika paljon että osaan miettiä ohjelmiston juuri siihen tilaisuuteen sopivaksi. Tehtäväni on saada turha jäykkyys pois ja tehdä yleisölle hauska ja rento fiilis.

Yllätysohjelmien supermies mm. Poliisiratsia, Iltalehden toimittaja ja Stand Up Kokit

Lisää kuvia