Harmonikansoittaja Mari Kätkä

Musiikin monitoiminainen Mari Kätkä soittaa, laulaa ja viihdyttää yleisöään

Viihdelajit:

Musiikki

Tarjouspyyntö

Täytä kaikki *-merkatut kentät!

Mari on muusikko, musiikkipedagogi ja musiikin maisteri

Hän on toiminut harmonikansoittajana ja laulajana useissa eri kokoonpainoissa useiden eri artistien, kuten mm. Susanna Haavisto, Petri Laaksonen ja Jukka-Pekka Palo, kanssa.

Lisäksi hän on tehnyt lastenmusiikkia useissa eri yhtyeissä, joihin kuuluvat mm. Kolme Blondia, Laululaukku, Kätkä & Kesälä duo sekä Hillastories-työryhmä.

Marin ansioihin lukeutuu myös teatterikapellimestarina ja -korrepetiittorina toimiminen mm. Suomen Kansallisteatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa, hän opettanut musiikkia ja äänenkäyttöä mm. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Lisäksi hän on kouluttanut esiintymistekniikkaa, kohtaamista ja vuorovaikutustaitoja musiikin avulla eri ammattikorkeakouluissa. Mari on tehnyt myös paljon työtä hoivayhteisöissä kehittäen ammattitaitoisen kulttuuritoiminnan integroitumista osaksi hoivalaitoksen arkea.

Mari on lisäksi tehnyt lastenkulttuuri-, teatteri- ja televisiotöitä, johtanut teatteriorkestereja ja toimii opettajana muun muassa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Viime vuosina hän on ollut mukana useassa eri hankkeessa kehittämässä ikäihmisille ja hoivayhteisöille suunnattuja musiikki- ja taide-elämyksiä niin elävinä esityksinä kuin etäyhteyksin toteutettuina.

Esitykset

Mari Kätkä
Kesto: sopimuksen mukaan

Pyydä tarjous

Mari Kätkä juhlistaa yritystilaisuuksia ohjelmanumeroilla ja koko illan ohjelmilla laulun ja harmonikan kanssa yksin tai yhdessä taiteilijakollegoidensa kanssa.

Usein tilaisuus onkin kokonaisuus, joka syntyy yhteistyössä tilaajan toiveiden ja Marin kokemuksen pohjalta. Tilaisuus voi olla ohjelmanumero illallisen yhteydessä, juhlasankarin toivelaulut vuosien varrelta, yhdessä laulamista… Joskus pääohjelmanumero syntyy yrityksen omalta henkilökunnalta Marin säestämänä.

Syntymä- tai merkkipäiväksi Mari voi sanoittaa sankarille oman laulun tilaajan toiveiden pohjalta. Kevät ja kesä houkuttelevat pihajuhliin ja merelle. Syksyllä raikuvat rapujuhlien juomalaulut, joulukuun hämyssä kuullaan toiveita rakkaimmista joululauluista.

Esityksen kesto ja sisältö tilaajan toiveiden mukaan.

Kokoonpano

Mari Kätkä, harmonikka

Muusikkoystäviä toiveiden mukaan

Erityismaininnat

Mari Kätkä on musiikin monitoiminainen, esiintyvä taiteilija ja kouluttaja, joka on yhtä kotonaan tuhatpäisen yleisön laulattajana ja kouluttajana kuin solistina intiimissä kamarikonsertissa.

Lisätiedot

Musiikkitervehdyksiä myös videoituna tai etäyhteydellä

Myös laaja-alainen kurssitarjonta laulutekniikasta ja ääni-ilmaisusta