Jari & Taika osallistui vuonna 2012 kappaleella "Aamuyön ikuisuus" YLEn järjestämään Uuden Musiikin kilpailuun, jossa haettiin Suomen edustajaa keväällä järjestettävään Eurovision laulukilpailuun. Kappale sijoittui kilpailussa 12 parhaan joukkoon ja oli muutaman viikon ajan radio Suomen soitetuin levy. Voit kuunnella kappaleen ja muuta yhtyeen tuotantoa tällä sivulla olevista linkeistä.

Vuonna 2013 Jari & Taika teki konserttikiertueen Vietnamissa esiintyen Hanoissa ja Haiphongissa, jossa yhtye tavoitti paikallisten TV-kanavien välityksellä miljoonia kuuntelijoita. Yhtye on käynyt useita kertoja esiintymässä myös Floridassa.