Huhtikuussa olimme PSOF:n (Perfect Strangers of Finland Ry.) kevätkokouksessa illan bändinä, tässä referaatti puheenjohtaja Kaikkosen jäsenille lähteneestä kirjeestä:

...

Illan bändinä oli Family Tree, joka soitti kaksi settiä. Keikka alkoi yhdentoista aikaa ja viimeinen ralli kuultiin puoli kahden aikaan, joten paikalla olijat tulivat aivan varmasti tyytyväiseksi musiikillisesta annista. Bändin setti koostui sukupuumusasta, jotka nivoituivat erinomaisesti toisiinsa. Yhtye soitti kuin hurmoksessa ja solisti Henneken antoi kaikkensa samalla osoittaen olevan erinomainen lavaesiintyjä. Esitys oli hienoa kuultavaa kokonaisuudessaan ja toivonkin, että saamme bändin johonkin toiseenkin tilaisuuteen. Onneksi paikalla oli paikallisia ihmisiä sen verran, että hyvän tunnelmaan päästiin. Eräs kommentti oli "hienoa, että täällä syrjässäkin kuullaan joskus kunnon musaa". Minusta bändiä kannatti tulla katsomaan kauempaakin.

...