Ria Kataja valmistui Tetterikorkeakoulusta vuonna 2000 ja on siitä lähtien toiminut freelancerina. Ria on monille tuttu TV:stä (mm- Taivaan Tulet, Kotikatu, Ketonen ja Myllyrinne, Ex-onnelliset, Vedetään hatusta, Kaverille ei jätetä) ja elokuvista (mm. Musta jää, Kerron sinulle kaiken, Ihmisen osa, Yösyöttö, Aurora, Tarhapäivä) sekä teattereista (mm. Suomen Kansallisteatteri, Helsingin Kaupunginteatteri, UIT, Espoon Kaupunginteatteri, Kom-teatteri, Komediateatteri).
Ria on myös tehnyt paljon näyttelijäntöitä vapaissa ryhmissä sekä kuunnelmissa.


Minna Kivelä on Helsingin Kalliossa asuva näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, teatteri-ilmaisun ohjaaja sekä juontaja. Minna on toiminut kyseisissä toimissa teattereissa, radiossa, televisiossa, elokuvissa. Hän on myös ex-kokki, ex-sairaalaklovni sekä ex-vaimo. Hänen kiinnostuksen kohteita on erityisesti drag, burleski, hahmojen luominen ja kaikki huumorihommat. Hän on esiintynyt mm. televisiosarjoissa Kätevä emäntä, Taivaan tulet, Närpiäiset, Sissipuutarhurit. Teatterin lavoilla Minna on ollut mm. Helsingissä, Turussa, Tampereella, Lahdessa, Riihimäellä.