Jari ja Taika on vuonna 2004 perustettu yhtye, joka soittaa tanssittavaa musiikkia aikuiseen makuun. Lähtökohtana musiikillemme on tanssittavuus, pyrimme soittamaan vaihtelevasti erilaisia rytmejä. Ohjelmistossamme on ikivihreitä vuosien varrelta, joita täydennämme päivän iskelmillä ja omilla sävellyksillä. Esiinnymme pääasiassa tanssilavoilla, ravintoloissa, kesäjuhlilla, pikkujouluissa, perhetapahtumissa ja yritysten järjestämissä tapahtumissa.

Pääsääntöisesti keikkailemme Etelä ja Länsi-Suomen maisemissa, mutta toisinaan käymme esiintymässä myös hieman kauempana.

Yhtyeelle omaleimaisen soundin antavat Jaakko "Jaska" Heikkilän puhaltelemat saksofonisoolot. Tanssittavat tahdit takaa rumpali Hannu Karvia, juurevat bassokuviot näppäilee Jukka Kaurila ja solistina häärii Jari Mustajärvi, joka soittaa myös harmonikkaa.

Yhtyeen puuhamiehenä häärii Jari Mustajärvi, jolle musiikki on ollut rakkain harrastus pikkupojasta lähtien. "Aloitin esiintymisen noin 5- vuotiaana siskolta lainaksi saadulla haitarilla" kertoo hän. Esiintymistilaisuuksina toimivat sukujuhlat ym. tapahtumat, joissa ihmisiä oli koolla.

Hannu Karvia on pitkän linjan muusikko, joka on keikkaillut yhtäjaksoisesti 70-luvulta lähtien jo yli 40 vuotta. Vuosina 1991 – 2003 hän soitti Suomen ykkösartisteihin lukeutuvan Ahti Lammen orkesterissa säestäen myös lukuisia muita suosittuja artisteja. Hannun rullaavat rumpukompit luovat soitannalle tukevan pohjan ja hän kuuntelee musiikkia herkällä korvalla.

Jukka Kaurila liittyi Taika yhtyeeseen vuonna 2009. Hän on lahjakas multi-instrumentalisti, joka hallitsee lisäksi haitarin ja rummut sekä näppäilee tarvittaessa myös kitaraa. Jukka toimii myös yhtyeen toisena solistina.

Saksofoni on ollut Jaakko Heikkilälle aina se mieluisin instrumentti. Jaakon soittoharrastus periytyy hänen isältään. Esiintymiskokemusta Jaakko on hankkinut eri puhallinorkestereissa ja tanssiyhtyeissä. Jaakon herkät fonisoolot herättävät keikoilla ihastusta. Mieluiten Jaakko soittaa tenoria, mutta myös altto- ja sopraanosaksofoni sopivat käteen.