Anders Apina - lastenmusiikkia kaikille

Olen Anders Grönroos, jota myös Anders Apinaksi kutsutaan, ja työskentelen lastenmusiikin parissa.
Olen tähän mennessä esiintynyt enimmäkseen ruotsiksi (Apan Anders), mutta tästä eteenpäin yhä enemmän myös suomenkielisille lapsille.

Anders Apina - Laulua ja lystiä -konserttini rakentuu osittain omille sävellyksilleni ja laululeikeilleni, osittain taas sekä vanhoille että uudemmille tunnetuille lastenlauluille. Esitys kestää 35 min. Se on vuorovaikutuksellinen ja täynnä hauskoja, kauniita, opettavaisia ja näppäriä lauluja, joissa lapset ovat pääosassa. Suunnittelen ohjelmani aina lasten ikään sopivaksi ja lapset voivat osallistua esityksen aikana lauluun, liikkumiseen ja rytmiikkaan. Näin he saavat oppia uusia lauluja, hauskaa rytmiikkaa ja kokea musiikin iloa! Anders Apinalla on lavalla mukanaan kitara ja monia muita hauskoja juttuja. Laulujeni hienot, hauskat ja hassut sanoitukset ovat kirjailijoiden Tove Appelgrenin, Marita Lindquistin ja Peter Sandströmin käsialaa. Suomeksi ne on kääntänyt Mirja Hovila.

Tässä otteita arvosteluista (eli mitä konserteista on tykätty):

Anna-Maria Nordman kirjoitti Apan Anders -konsertista Vasabladetissa näin: "Anders Apinan esitys on täynnä hassuja ja mukavia tekstejä. Hänen jazzillista svengaavaa komppiaan jaksaa aikuinenkin korva kuulla. Lisäksi hän on esiintyjä, joka huomioi ja kohtaa nuoren yleisönsä - ja sehän on asian ydin! Atte Apina ei puhu lasten ohi, eikä naura heille. Hän puhuu lapsille ja lasten kanssa. Niinpä Andersin ja lasten välille ei jäänyt turhaa etäisyyttä. He lauloivat, tanssivat ja pitivät hauskaa - yhdessä! "

Jakobstads Tidning / Henrik Othman "Anders Apinalla kaikki kohdallaan": "Anders Grönroosista Anders Apinoineen on tullut tunnettu lasten viihdyttäjä. Grönroos on mielikuvitusrikas säveltäjä ja karismaattinen lavapersoona - kaksi ominaisuutta jotka eivät aina onnistu osumaan samaan persoonaan. Grönroos ei sorru väheksymään lasten musiikkimakua, vaan tarjoilee kunnianhimoisia ja vaihtelevia sovituksia monenlaisin vaikuttein ja useissa sävellajeissa. Sanoitusten takana ovat Tove Appelgren, Marita Lindquist ja Peter Sandström - nimiä jotka takaavat, että tekstit korostavat ajattelevaisuutta ja näppäryyttä ja valottavat lapsen ajatusmaailmaa. Grönroos saa kuulijat mukaan myös liikkumaan - ilman että on ahdistavan tekopirteä. Hän osaa myös hiljentää vauhtia laulaen kehtolaulutunnelmissa. "

Tulen mielelläni esiintymään juhlaanne, päiväkotiinne, esikouluunne tai kouluunne!