MONIPUOLINEN ESIINTYJÄ, MONENLAISIIN TILAISUUKSIIN

Olen keikkaillut trubaduurina päätoimisesti vuodesta 1989. Sitä ennen keikkoja sivutoimisesti, pääasiassa rumpalina ja laulajana. 

JYRKIN TARINA, LAPSUUDESTA TÄHÄN PÄIVÄÄN

Jyrki Jalmari Härkönen syntyi 8.8.1961 klo 18:50 Tampereella, jossa vietti myös yhdeksän ensimmäistä ikävuottaan.Vuoden 1970 lopussa perhe muutti Nurmijärven Rajamäelle, jossa kiinnostus musiikkiin voimistui ja ensimmäiset soittimet hankittiin.

Ensimmäisen bändikokemuksensa Jyrki hankki 12-vuotiaana kansalaisopisto Jukolan "pop-yhtyeen" toisena rumpalina. Kansalaisopiston ikäraja oli 16 vuotta, mutta Jyrkin äidin pyynnöstä silloinen rehtori, Yrjö Lehtimäki antoi suostumuksensa asiaan. Ensiesiintyminen oli e.m. kansalaisopiston kevätjuhlassa toukokuussa 1973.

Klaukkalasta uutta puhtia bändikuvioihin

Syksyllä 1974 perhe muutti Klaukkalaan. Lähellä asuneet veljekset Jouko ja Mikko Harjunpää pyysivät Jyrkiä mukaan bändiin ja erilaisilla kokoonpanoilla keikkailtiin monenlaisissa "kissanristiäisissä".

Mikko Harjunpää vaikutti musiikki alalla pitkään mm. musiikkipäällikkönä ja keikkailevana artistina. Jouko teki pitkän uran talonrakennusalalla, jonka jälkeen kouluttautui urheilujohtajaksi. Harjunpään veljekset ovat nykyisin jalkapallojoukkue FC Hongan leivissä. Jouko on hallituksen puheenjohtaja ja Mikko markkinointijohtaja: www.fchonka.fi.

Siinä iässä muilla soittajilla oli äänenmurros pahimmillaan, joten Jyrki joutui sattumalta myös laulajaksi, koska kyseistä ilmiötä ei hänellä ilmennyt. Jyrkiä kutsuttiinkin jo alaluokilla "soraääneksi", sillä hänen äänensä oli jo lapsena poikkeuksellisen karhea.

Pari vuotta myöhemmin myös perinteisempi tanssimusiikki tuli mukaan ja soittamisesta alkoi ansaita myös jonkin verran rahaa. Keväällä 1977, oppi-velvollisuuden päätyttyä, Jyrki siirtyi työelämään ja musiikista tuli harrastuksen lisäksi myös sivutoimi.

Laivastoon

Tammikuun 25. 1979 Jyrki meni vapaaehtoisena armeijaan. Varusmiesaikana matruusi Jyrki Härkönen esiintyi yhdessä ylimatruusi Leo Siekkelin (Leo Bass) ja Alikersantti Tapio Lehtosen kanssa erilaisissa varuskunnan ja Rannikkosotilaskoti -yhdistyksen tapahtumissa sekä Upinniemen upseerikerholla. Kesäkuussa -79 Jyrki tapasi myös nykyisen vaimonsa Margitin. Jyrki palveli Helsingin Laivastoasemalla 21.9.1979 asti.

Armeijaa seuraavat vuodet kuluivat työn- musiikin- sekä asuntosäästämisen merkeissä. Vuoden 1982 Jyrki toimi Rauno & Kalle Palosen yhtyeessä laulajana ja rumpalina.

Margit, Jerry-poika ja yritystoiminnasta luopuminen

Margit ja Jyrki pääsivät muuttamaan omaan yhteiseen asuntoonsa Helsingin Kruununhakaan helmikuussa 1984. Kesällä -84 Jyrki siirtyi yksityisyrittäjäksi Keravalle. Asuinpaikka säilyi kuitenkin vielä Helsingissä. Margit ja Jyrki muuttivat nykyiseen asuntoonsa Vantaan Päiväkumpuun tammikuussa 1987.

Yrittäjätoiminnasta Jyrki luopui saman vuoden syksyllä, jääden kuitenkin palkkatyöhön entiseen yritykseensä vielä pariksi vuodeksi. Margit ja Jyrki vihittiin Helsingin pitäjän kirkossa juhannusaattona 1988. Perheen esikoinen, Jerry-poika, syntyi 20.8.1989. Jerry on innokas musiikin harrastaja ja kaikenlaisia bändikuvioita on jo hänelläkin.

Päätoimiseksi muusikoksi

Loppuvuodesta 1989, kitaran soitto alkoi sujua riittävän hyvin trubaduuriksi siirtymistä ajatellen. Rumpukeikkaakin oli jonkin verran. Ensimmäiset omat single-levyt julkaistiin myös samana vuonna. (k.s.levytysluettelo). Laivoilla soittaminen tuli mukaan kuvioihin jo 90-luvun alussa ja Jyrki on tähän mennessä soittanut jo noin parillakymmenellä eri laivalla (m.m.Silja Line, Viking Line, Eckerö Line).

Laivalla Jyrki tapasi , syksyllä- 91, pitkän linjan säveltäjä/ sanoittaja/laulaja Kari Kuuvan, jonka kanssa yhteistyö jatkuu edelleen aktiivisesti. Karin lisäksi yhteistyökumppaneina on myös joukko muita säveltäjiä ja sanoittajia. Erilaiset esiintymiset- ja keikkapaikat ovat se kantava voima jolla töitä on riittänyt vuodesta toiseen.

Levyntekoa ja perheenlisäystä

Marraskuussa -92 alkoi levynteko Countryside-studiolla monitaituri Jari Holmin hoivissa. Jarin ammattitaidolla saatiin raidoille myös kitarat,- basso- ja, erityisesti mainittakoon, steel kitara. Uusia kappaleita alkoi tulla rivakkaan tahtiin, myös keikkakäyttöön. Myös Kari Kuuva auttoi toteutuksessa omien sävellystensä osalta. Lähtöajatuksena oli julkaista noin 4-7 biisin CD vuoden-puolentoista välein. Keikkailukin jatkui tiiviinä. Kevät- 93 meni soitelleessa mm. Sally Albatrossilla. Kesällä 93 ensimmäinen kiekko oli valmis. Radiosoittojakin kertyi jonkin verran.

Perheenlisäystä tuli taas 2.11.1993 jolloin syntyi Tessa-tytär, joka pitää musiikista ja laulaa jo oikein kauniisti.

Uutta levyä vuoden välein

Alkuvuodesta -94 tehtiin taas uutta levyä ja tässä vaiheessa avuksi saatiin monitoimimies Lasse Wikman, joka on tehnyt myös monia sanoituksia. Kesäkuun -94 alussa saatiin valmiiksi seuraava levy "Kesä saapuu Suomeen". Lassen järjestämän paikallisradio-promokiertueen ansiosta levy menestyi jo paremmin, nousten jopa paikallisradioiden Top 20 listalle.

Syksyllä alettiinkin jo työstää seuraavaa levyä ja sanaseppo Erkki Vuokilan sävellys ja sanoitus "Mitä jos?" valittiin nimikappaleeksi. Levy julkaistiin kesäkuussa 1995.

Vuoden 1996 levyn äänitykset alettiin jo syksyllä 1995 ja tälle levylle otettiin mukaan myös valssi "Taivas täynnä purppuraa" johon hanuristi Kari Lindqvist soitti upean haitaristemman. Nimikappaleeksi valittiin Kari Kuuvan "Jäi kello kesäaikaan". Levy julkaistiin kesän -96 alussa.

Vuonna 1997 täyspitkä CD-levy

Vuoden 1997 levystä päätettiin tehdä hiukan toisenlainen. Materiaalia alkoi olla jo melkoisesti ja aiempien levyjen joitakin kappaleita oli kyselty lisää, joten päätettiin tehdä täyspitkä CD. Valittiin kymmenen uutta ja kymmenen aiemmin julkaistua kappaletta, olihan kyseessä Jyrkin kaikkiaan kymmenes levy.

Tässä vaiheessa Jari Holm alkoi olla ylityöllistetty, joten äänityshanikoihin värvättiin pitkänlinjan laulaja muusikko säveltäjä ym. Roni Kamras. Levyn nimikappaleeksi valittiin Reijo Anttilan ja Lasse Wikmannin "Muutut". Erityisesti täytyy mainita kaunis, Reijo Anttilan pianolla säestämä balladi "Purjeitani itse ohjaan", joka palkittiin myös Kotkan meripäivillä.

Reijo Anttila tunnetaan paremmin Mamba-yhtyeen kosketinsoittajana sekä pätevänä soitonopettajana. Puhdasoppista Suomi-iskelmää levyllä edustaa Eeva Lindholmin säveltämä-, Ulla Kytöluhdan( nyk. Kamppinen ) sanoittama- ja Jyrkin itsensä sovittama "Kappaleen matkaa", josta myös Kake Randelin teki myöhemmin oman versionsa.

Kolmas lapsi, Jason-poika syntyi 15.7.1997.Hän on itsepäinen puurtaja, joka mielellään musisoi. Rumpalikokemusta on Jasonille jo kertynyt aika mukavasti. "Muutut" CD julkaistiin 27.10.1997.

Välivuosi ja live-henkisempi albumi

Levynjulkaisemisessa päätettiin pitää välivuosi ja seuraavan levyn äänitystä Jyrki ajatteli kokeilla itse. Suunnittelu alkoikin heti ja johtoajatus oli pyrkiä tekemään kaikki "live hengessä ja oikeilla soittimilla". Avuksi lupautuivat rumpali Kimmo Oikarinen, basisti Jouni Kaartinen, (joka soittaa levyn nimiraidalla myös kontrabassoa), hanuristi Raimo Nummela sekä, jo aiemmin mukana ollut Kari Kuuva. Teamiin liittyi myös säveltäjä/sanoittaja Antti Kuosmanen.

Tässä vaiheessa tuli taas perheenlisäystä. Nuorimmainen, Bette- tytär, tuli joululahjaksi 20.12.1998. Bette on herttainen pikkuneiti ja osaa pitää puolensa, kaikissa tilanteissa.

Alkukeväästä 1999 levynteko jatkui taas ja nimikappaleeksi valittiin Kari Kuuvan "Maantiesuolaa". Projektin valokuvaajaksi ylipuhuttiin Jyrkin vaimo Margit Härkönen. Esikoispoika Jerrykin avusti rytmipuolessa. Levy saatiin kevään aikana valmiiksi ja se julkaistiin kesäkuussa 1999 Jyrkin palattua kolmen viikon laivakeikalta Silja Europalta.

Kesä meni keikoilla mutta syksyllä oli aika hiljentää tahtia ja keskittyä perheeseen sekä seuraavaan levyyn. Syksyllä 2001 Jyrkiä pyydettiin Päiväkummun kouluun ns. bändiopettajaksi. Siinä riittikin puuhaa ja levyntekoprojekti viivästyi. Alkuvuodesta 2003 myös Koivukylän koulu tarvitsi Jyrkiä samoissa merkeissä.

Mallashuntu ja keikkailu Levillä

Syksyllä 2002 Jyrki esiintyi koko syyskuun Levillä Näköalaravintola Tuikussa. Ruskaretket ovat kovassa suosiossa ja yleisöä riitti. Uusi levy "Mallashuntu" valmistui 1.8.2003. Kansikuvat otti Jyrkin hyvä ystävä Antti Viitasaari ja myös tytär Tessa osallistui, nuoresta iästään (9v) huolimatta taustojen laulamiseen. Myös esikoispoika Jerry (silloin13v) antoi panoksensa rytmipuoleen.

Uusina kasvoina uutuuslevyllä kuullaan mm. kitaristi Davide Florenoa sekä taustalaulajia Eve Lappalainen ja Salla Rytilä. Syyskuu 2003 meni myös Levillä. Iltapäivät Tuikussa ja lähes kaikki illat hotelli Sirkantähden ravintola Hehkussa. Bändiopetus Päiväkummun ja Koivukylän kouluilla jatkui heti Levin keikan jälkeen.

Keväällä 2004 oli vielä yksi Levin reissu ja sitten olikin Lapin keikat tehty. Kotona odotti remontti ja "talonmiehen" hommat Autojakin tuli hankituksi ja vaihdelluksi, joten tekemistä riitti.

Hyviä, hankalia ja hyvin hankalia sopimuskumppaneita

Suunnitelmissa oli koko Jyrki Härkösen tuotannon sisältävä levy-boxi. Aikanaan Bluebird Music:lle tehtyjen vinyylisinkkujen osalta sopimusasia jäi kuitenkin kesken. Silloisen Base-Beat Oy:n (nyk. Poptori Oy) saatiin sovituksi heidän tuottamiensa äänitteiden käytöstä. Tarkoitus oli julkaista kevään 2007 aikana myös ennen julkaisemattomia, vaikkakin jo vuosia sitten äänitettyjä raitoja.

Koko boxin idea oli toimia eräänlaisena arkistointityökaluna myös keräilijöille, mutta jäi toistaiseksi toteuttamatta sopimusasioista johtuen. (tehdään sitten vaikka vuonna 2017).

Uusi albumi "Kotikaupunkiin"

Uusi levy "Kotikaupunkiin" julkaistiin maaliskuun 2007 alussa. Levylle otettiin mukaan myös vanhaa tuotantoa. Erityisesti oli kyselty "Yksinäisten kaupunkia". 90-luvun alun kappaleista myös "Tyhjä huone" ja "Tielle taas" saatiin mukaan. Kiitokset tästä Erkki Puumalaiselle ja Jarmo Jylhälle.

Alun perin ajatus oli tehdä hiukan kokoelmatyyppinen, noin 20 kappaletta sisältävä äänite. Edellisen vastaavan julkaisusta on kulunut 10 vuotta (Muutut 1997) Holmin Jari lupautui, pitkästä aikaa, mukaan teamiin ja homma etenikin varsin hyvää vauhtia.

"Kotikaupunkiin" saatiin valmiiksi helmikuun lopulla ja loppujen lopuksi siinä on yhteensä 13 kappaletta. Osa uusia ja osa aiemmin julkaistuja.

20-vuotis juhlakonsertti (= levynjulkaisukonsertti) järjestettiin Päiväkummun koulun juhlasalissa SUNNUNTAINA 4.3.2007 Konsertin vastuullisena järjestäjänä toimi Päiväkummun koulun Vanhempainyhdistys ry. Paikalla oli reilu parisataa henkeä ja meininki oli hyvä.

(Kysy Kotikaupunkiin-levyä suoraan levykaupasta tai tilaa suoraan sähköpostitse osoitteesta jyrki.harkonen@kolumbus.fi Hinta 10€/kpl sis. postikulut kotimaassa. Toimitus kirjeenä. Ei muita kuluja. Myös "Mallashuntu"- äänitettä on vielä jonkin verran jäljellä hintaan 6 € /kpl.)

Talonrakennusta ja sivuprojekteja

Kevään 2007 aikana tehtiin päätös myös perheen uuden kodin hankkimisesta. Tontti löytyi nykyisen kodin läheltä ja tarkoitus on päästä rakentamaan keväällä 2008. Uuden kodin suunnittelu onkin työllistänyt yllättävän paljon. Silti on jonkin verran keikkojakin tehty. Myös opetushommiin on jäänyt aikaa, vaikka nykyisenkin asunnon remontti on vielä kesken. Hiljaa hyvä tulee.

Uutta äänitettäkin on jo suunniteltu ja ajatus on tehdä ensimmäistä kertaa englanninkielinen albumi. Tähän päädyttiin siksi että englanninkielisestä keikkaohjelmistosta ei ole kunnon taltiointia ja erityisesti keikkamyyjät tarvitsisivat sellaisen. Jyrkin keikkaohjelmistossa on aina ollut noin tilanteesta riippuen 20-80% englanninkielistä materiaalia. Julkaisuajankohta on ilmeisesti alkuvuodesta tai keväällä 2009. Tälle äänitteelle tulee ilmeisesti pääasiassa vanhempaa materiaalia ja se onkin ikään kuin sivuprojekti.

Suunnittelussa on myös eräänlainen "sivuprojektin sivuprojekti" mutta siitä lisää vasta tulevaisuudessa. Joulu meni perinteiseen tapaan lähipiirissä kotioloissa ja vuodenvaihde keikalla Turussa. Alkuvuosi 2008 on keikkailun ja opetustehtävien lisäksi sisältänyt uuteen kotiin liittyviä sopimuksia ja päätöksiä (= neuvottelua vaimon, suunnittelijoiden, tavarantoimittajien, urakoitsijoiden viranomaisten, ym. ym. ym. kanssa ). Keikallekin on välillä ehditty ja kalenteriin on jo kertynytkin jonkin verran esiintymisiä.

JYRKI HÄRKÖSEN LEVYTYKSET
(myös kokoelmat ja coverit)

1. MÄ SULTA IKÄVÄN SAIN 2:42 Singin'the Blues (cover)
säv: M.Ensley san: J.Raittinen
tunniste : ODC-878 julkaisuvuosi:1987

2. ILO MAKSETAAN SURULLA AINA 4:19
säv: Kalle Palonen. san:Kauko Varhila. sov:Jyrki Härkönen & Ari Liljeblad
tunniste : FFS/01a julkaisuvuosi:1989

3. TOIVEIDEN KEVÄT 3:31
säv: Kalle Palonen. san:Kauko Varhila. sov:Jyrki Härkönen & Ari Liljeblad
tunniste : FFS/01b julkaisuvuosi:1989

4. UNOHDIN LIIAN PALJON 3:18
säv: Kalle Palonen. san:Kauko Varhila. sov:Jyrki Härkönen & Ari Liljeblad
tunniste : ODS-467a julkaisuvuosi:1989
tunniste : ODC-8914 a7 julkaisuvuosi:1989

5. AAMUJEN AAMU 3:04
Säv: Jarno Patala san: Jarno Patala. sov: Jyrki Härkönen & Ari Liljeblad
tunniste:ODS-467b julkaisuvuosi:1989
tunniste:ODC-8914 b6 julkaisuvuosi:1989

6. USEIN ITKEN NYT ILLOIN 3:23
Säv: Kalle Palonen san:Kalle Palonen sov: Jyrki Härkönen & Ari Liljeblad
tunniste: BBS-205a Julkaisuvuosi:1989

7. HÄN ON LÄHTENYT 2:56
säv: Esko Larkas san: Esko Larkas sov: Jyrki Härkönen & Ari Liljeblad
tunniste:BBS-205b Julkaisuvuosi:1989

8. KOLME ILTAA LÄHEKKÄIN 3:10
säv: Kalle Palonen san:Kauko Varhila sov: Jyrki Härkönen & Ari Liljeblad
tunniste:BBS-227a Julkaisuvuosi:1990

9. KUN LUOTAT IHMISEEN 3:08
säv:Rauno Palonen san.? sov: Jyrki Härkönen & Ari Liljeblad
tunniste:BBS-207b Julkaisuvuosi:1990

10.YKSINÄISTEN KAUPUNKI (Hotel California) 1.versio 5:12
säv.& san: Don Henley Don Felder & Glen Frey suom.sanat: Heikki Aikio
sov:Timo Järvinen & Kari Pesonen
tunniste:OODI9007CD (7) Julkaisuvuosi:1990
tunniste:OODI9007MC (a7) Julkaisuvuosi:1990 tunniste:11597-2 julkaisuvuosi 2003 tunniste JHECD-1307 julkaisuvuosi 2007

11.YKSINÄISTEN KAUPUNKI (Hotel California) 2.versio 4:49
säv.& san: Don Henley Don Felder & Glen Frey suom.sanat: Heikki Aikio sov:Jari Holm
tunniste:TSCD-5 (4) Julkaisuvuosi:1995
tunniste:JHECD-1097 (10)isrc:FIJHE9700010 Julkaisuvuosi:1997

12. TIELLE TAAS 2:57( Iron Horse )
säv.& san: Jeff Christie suon.san:Heikki Aikio sov: Timo Järvinen & Kari Pesonen
tunniste:ODS-475a Julkaisuvuosi 1991
tunniste:OODI9111CD (7) Julkaisuvuosi 1991 tunniste:11587-2 julkaisuvuosi 2003 tunniste JHECD-1307 lukaisuvuosi:2007

13. TYHJÄ HUONE 3:43
säv. & san: Heikki Aikio sov: Timo Järvinen & Kari Pesonen
tunniste : ODS-475b Julkaisuvuosi 1991 tunniste: JHECD-1307 isrc:FIJHE0713002 julkaisuvuosi:2007

14. EI IHAN MUTTA MELKEIN 2:53
säv.& san: Kari Kuuva sov: Jari Holm
tunniste : JHCDS-1 (1) Julkaisuvuosi 1993
tunniste : TATSIA-065 Julkaisuvuosi 1994

15. TÄLLAISIA MUISTOJA TAHTONUT EN 3:56
säv.& san:Kari Kuuva sov: Jari Holm
tunniste:JHCDS-1 (2) Julkaisuvuosi 1993
tunniste:TATSIA-065 a4 Julkaisuvuosi 1994

16. TÄLLAISIA MUISTOJA TAHTONUT EN versio 2 3:56
säv. & san:Kari Kuuva sov: Jari Holm
tunniste: JHECD-1097 (4)isrcFIJHE9700004 Julkaisuvuosi 1997

17. PALAAN TAAS KOTIINPÄIN 3:31
säv.& san.& sov: Jari Holm
tunniste: JHCDS-1 (3) Julkaisuvuosi 1993
tunniste: TATSIA-065 Julkaisuvuosi 1994

18. POISTA PAHAT MUISTOT 2:36
säv.& san: Kari Kuuva sov: Jari Holm
tunniste:JHCDS-1 (4) Julkaisuvuosi 1993
tunniste:TATSIA-065 (b4) Julkaisuvuosi 1994

19. PIENI SAVU 3:32
säv.& san:Heikki Aikio sov:Jari Holm
tunniste:JHCDS-1 (5) Julkaisuvuosi 1993
tunniste:TATSIA-065 (b5) Julkaisuvuosi 1994

20. PIENI SAVU 3:32 (versio 2 = uusi lead laulu)
säv.& san:Heikki Aikio sov:Jari Holm
tunniste:JHECD-1097 (12)isrcFIJHE9700012 Julkaisuvuosi 1997

21. ELÄMÄN ODOTUSHUONEET 3:43
säv.& san: Kari Kuuva sov: Jari Holm
tunniste:JHCDS-1 (6) Julkaisuvuosi 1993
tunniste:TATSIA-065 Julkaisuvuosi 1994

22. KESÄ SAAPUU SUOMEEN 2:29
säv.& san:Esko Larkas sov. Jari Holm
tunniste:TSCD-1 (1) Julkaisuvuosi 1994
tunniste:TATSIA-062 ( b4 ) Julkaisuvuosi 1994
tunniste:TATSIA-065 ( a1 ) Julkaisuvuosi 1994
tunniste:JHECD-1097 (3)isrcFIJHE9700003 Julkaisuvuosi 1997

23. HAIKEA SÄVEL 3:20
säv:Reijo Anttila san: Lasse Wikman sov: Jari Holm
tunniste:TSCD-1 (2) Julkaisuvuosi 1994
tunniste:TATSIA-065 (a2) Julkaisuvuosi 1994

24. YSTÄVÄPISTE 2:47
säv.& san: Esko Larkas sov: Jari Holm
tunniste:TSCD-1 (3) Julkaisuvuosi 1994
tunniste:TATSIA-065 (a3) Julkaisuvuosi 1994
tunniste:JHECD-1097 (19)isrc:FIJHE9700019 Julkaisuvuosi 1997

25. MATKA 2:50 säv:Reijo Anttila san:Lasse Wikman sov:Jari Holm
tunniste:TSCD-1 (4) Julkaisuvuosi 1994
tunniste:TATSIA-065 (b2) Julkaisuvuosi 1994

26. KODITON 3:15
säv.& san:Erkki Vuokila sov:Jari Holm
tunniste:TSCD-1 (5) Julkaisuvuosi 1994
tunniste:TATSIA-065 (a5) Julkaisuvuosi 1994
tunniste:JHECD-1097 (13) isrc:FIJHE9700013 Julkaisuvuosi 1997

27. NIIN OUTO TUO TUULI ON 4:22
säv:Roni Kamras san:Lasse Wikman sov:Jari Holm
tunniste:TSCD-1 (6) Julkaisuvuosi 1994
tunniste:TATSIA-065 (a6) Julkaisuvuosi 1994

28. JOKI 3:25 (Boat On the River) cover
säv:T. Shaw san:P. Partanen sov: Jari Holm
tunniste:TATSIA-062 (a2) Julkaisuvuosi 1994

29. MITÄ JOS ? 2:56
säv.& san:Erkki Vuokila sov:Jari Holm
tunniste:TSCD-5 (1) Julkaisuvuosi 1995 tunniste:JHECD-1307 isrc:FIJHE0713004 julkaisuvuosi: 2007

30. MATKALLA EUROOPAN ÄÄRIIN 3:25
säv:Roni Kamras san:Lasse Wikman sov:Jari Holm
tunniste:TSCD-5 (2) Julkaisuvuosi 1995
tunniste:JHECD-1097 (18) isrc:FIJHE9700018 Julkaisuvuosi 1997

31. TAVALLINEN AAMU 3:22
säv:Roni Kamras san:Lasse Wikman sov:Jari Holm
tunniste:TSCD-5 (3) Julkaisuvuosi 1995
tunniste:JHECD-1097 (15) isrc: FIJHE9700015 Julkaisuvuosi 1997

32. PELKKÄÄ JUHLAA, PAITSI MAANANTAINA 3:07
säv: Reijo Anttila san:Lasse Wikman sov: Jari Holm
tunniste:TSCD-5 (5) Julkaisuvuosi 1995

33. UUSI MAAMMELAULU 3:02
säv.& san:Erkki Vuokila sov: Jari Holm
tunniste:TSCD-5 (6) Julkaisuvuosi 1995

34. JÄI KELLO KESÄAIKAAN 2:47
säv.& san: Kari Kuuva sov: Jari Holm
tunniste:JHCDS-996 (1) isrc: FIJHE9600001 Julkaisuvuosi 1996

35. KUULETKO YHÄ NE LAULUT 2:38
säv:Roni Kamras san:Lasse Wikman sov:Jari Holm
tunniste:JHCDS-996 (2) isrc:FIJHE9600002 Julkaisuvuosi 1996
tunniste:JHECD-1097 (16) isrc:FIJHE9700016 Julkaisuvuosi 1997

36. TAIVAS TAYNNÄ PURPPURAA 2:18
säv:Reijo Anttila san:Lasse Wikman sov:Jari Holm
tunniste:JHCDS-996 (3) isrc:FIJHE9600003 Julkaisuvuosi 1996
tunniste:JHECD-1097 (17) isrc:FIJHE9700017 Julkaisuvuosi 1997 tunniste:JHECD-1307 (13) isrc:FIJHE0713013 Julkaisuvuosi 2007

37. MUUTUT 2:16
säv:Reijo Anttila san:Lasse Wikman sov:Jyrki Härkönen
tunniste:JHECD-1097(1) isrc:FIJHE9700001 Julkaisuvuosi 1997

38. VIELÄ HUOMISEKSI JÄÄN 4:10
säv: Roni Kamras san: Lasse Wikman sov: Roni Kamras
tunniste:JHECD-1097 (2) isrc:FIJHE9700002 Julkaisuvuosi 1997

39. JÄÄKÖÖN LOPUT YÖHÖN 2:52
säv:Roni Kamras san:Lasse Wikman sov:Jari Holm
tunniste:JHECD-1097 (5) isrc:FIJHE9700005 Julkaisuvuosi 1997

40. KUN YÖ HÄVIÄÄ 3:00
säv:Heikki Aikio san:Lasse Wikman sov:Jyrki Härkönen
tunniste:JHECD-1097 (6) isrc:FIJHE9700006 Julkaisuvuosi 1997

41. HERÄTÄ MINUT 1.5. 3:20
säv:Roni Kamras san:Lasse Wikman sov:Roni Kamras
tunniste:JHECD-1097 (7) isrc:FIJHE9700007 Julkaisuvuosi 1997

42. KAPPALEEN MATKAA 4:12
säv:Eeva Lindholm san:Ulla Kytöluhta sov:Jyrki Härkönen
tunniste:JHECD-1097 (8) isrc:FIJHE9700008 Julkaisuvuosi 1997

43. PURJEITANI ITSE OHJAAN 3:04
säv:Reijo Anttila san: Lasse Wikman sov:Reijo Anttila
tunniste:JHECD-1097 (9) isrc:FIJHE9700009 Julkaisuvuosi 1997

44. SIELLÄ JOSSAIN ON MAA 3:48
säv:Eeva Lindholm san:Keijo Laitinen sov:Jyrki Härkönen
tunniste:JHECD-1097 (11) isrc:FIJHE9700011 Julkaisuvuosi 1997

45. TILIT TASAN 2:26
säv:Roni Kamras san: Lasse Wikman sov:Jyrki Härkönen
tunniste:JHECD-1097 (14) isrc:FIJHE9700014 Julkaisuvuosi 1997

46. VAIVAN ARVOINEN 3:12
säv:Timo Turpeinen san:Lasse Wikman sov:Jyrki Härkönen
tunniste:JHECD1097 (20) isrc:FIJHE9700020 Julkaisuvuosi 1997

47. MAANTIESUOLAA 2:23
säv.& san:Kari Kuuva sov: Jyrki Härkönen
tunniste:JHECD-1199 (1) isrc:FIJHE9911001 Julkaisuvuosi 1999

48. KUOPPAINEN JA KAITA TIE 2:58
säv.& san:Erkki Vuokila sov:Jyrki Härkönen
tunniste:JHECD-1199 (2) isrc:FIJHE9911002 Julkaisuvuosi 1999

49. TYHJÄ TAKKI JA TÄYSI TUOPPI 2:55
säv.& san:Erkki Vuokila sov:Jyrki Härkönen
tunniste:JHECD-1199 (3) isrc:FIJHE9911003 Julkaisuvuosi 1999

50. PIKARUOKAMIES 2:55
säv.& san:Kari Kuuva sov:Jyrki Härkönen
tunniste:JHECD-1199 (4) isrc:FIJHE9911004 Julkaisuvuosi 1999

51. EI OLE AIKA TÄRKEÄÄ 3:05
säv.& san:Antti Kuosmanen sov:Jyrki Härkönen
tunniste:JHECD-1199 (5) isrc:FIJHE9911005 Julkaisuvuosi 1999

52. SALON ANTREAS 3:09
säv.& san: Heikki Aikio sov:Jyrki Härkönen
tunniste:JHECD-1199 (6) isrc:FIJHE9911006 Julkaisuvuosi 1999

53. ONNEN HETKET 2:30
säv.& san:Esko Larkas sov:Jyrki Härkönen
tunniste:JHECD-1199 (7) isrc:FIJHE99110071

54. MALLASHUNTU 3:27
säv.&san Kari Kuuva sov. Jyrki Härkönen
tunniste: JHECD-1203 (1) isrc: FIJHE0312001 julkaisuvuosi 2003

55. SE ISKEE TAJUNTAAN 2:25
säv.&san Kari Kuuva sov. Jyrki Härkönen
tunniste: JHECD-1203 (2) isrc: FIJHE0312002 julkaisuvuosi 2003

56. KADONNUT AJATUS 2:36
säv.Reijo Anttila san.Lasse Wikman sov. Jyrki Härkönen
tunniste: JHECD-1203 (3) isrc: FIJHE0312003 julkaisuvuosi 2003

57. AAMU ONNELLINEN 2:45
säv.& san. Antti Kuosmanen sov. Jyrki Härkönen
tunniste: JHECD-1203 (4) isrc: FIJHE0312004 julkaisuvuosi 2003

58. TÄHTI EILISEN TAIVAAN 2:43
säv.&san Heikki Aikio sov. Jyrki Härkönen
tunniste: JHECD-1203 (5) isrc: FIJHE0312005 julkaisuvuosi 2003

59.PALUUMUUTTAJA 3:07
säv. Kari Kuuva san. Timo Jokinen sov. Jyrki Härkönen
tunniste: JHECD-1203 (6) isrc: FIJHE0312006 julkaisuvuosi 2003

60. JOS TUULELTA LUVAN SAA 2:12
säv. Reijo Anttila san. Lasse Wikman sov. Jyrki Härkönen
tunniste: JHECD-1203 (7) isrc: FIJHE0312007 julkaisuvuosi 2003

61. JOS TUULELTA LUVAN SAA 3:25 bändiversio
säv. Reijo Anttila san. Lasse Wikman sov. Jyrki Härkönen
tunniste: JHECD-1307 (11) isrc: FIJHE0713011 julkaisuvuosi 2007

62. KOTIKAUPUNKIIN (16th Avenue) 3:13
säv.Thom Schuyler san. Lasse Wikman (Emi Music Publishing Ltd ) tunniste: JHECD-1307 (1) isrc: FIJHE0713001 julkaisuvuosi 2007

63.TAKSIN TAUSTAPEILI 3:09
säv. ja san. Juha Tapaninen sov. Nääsvillen veljekset
tunniste: JHECD-1307 (3) isrc: FIJHE0713003 julkaisuvuosi 2007

64. IHANA SINÄ 2:36
säv. ja san. Timo Leino sov. Jyrki Härkönen
tunniste: JHECD-1307 (5) isrc: FIJHE0713005 julkaisuvuosi 2007

65. ARJEN ROMANTIIKKAA 3:04
säv. ja san. Kari Kuuva sov. Jyrki Härkönen
tunniste: JHECD-1307 (6) isrc: FIJHE0713006 julkaisuvuosi 2007

66. ULLAKOLLA : 2:34
säv. ja san. Timo Leino sov. Jyrki Härkönen
tunniste: JHECD-1307 (8) isrc: FIJHE0713008 julkaisuvuosi 2007

67. PELURI ( the Gambler ) 3:18
säv. Donald Schlitz san. J .Leskinen
tunniste: JHECD-1307 (9) isrc: FIJHE0713009 julkaisuvuosi 2007

68. JOSKUS 3:06
säv. Jyrki Härkönen san. Erkki Vuokila sov. Jyrki Härkönen
tunniste:JHECD-1307 (12) isrc: FIJHE0713012 julkaisuvuosi 2007