Olen turkulainen 33-vuotias pianisti.Aloitin musiikin opinnot 5-vuotiaana Turun konservatoriossa. Suzuki-ryhmästä innostuneena aloitin pianonsoiton opiskelun vuonna 1988. Tästä eteenpäin musiikkiopintoni jatkuivat konservatoriossa hyvin tiiviisti musiikin teorian sekä pianonsoiton merkeissä.

1999 tammikuussa alkanut armeijakaan ei katkaissut musiikkiopintojani, sllä asevelvollisuuteni suoritin laivaston soittokunnassa Pansiossa. Soittokunta-aika oli hyvin antoisaa, sillä sain oman ammattitaidon harjoittamisen ohella kokemusta myös big band -orkesterista (mm. Tattoo-kiertue, tangomarkkinat, erilaisia konsertteja jne.)

Syksyllä 1999 pääsin musiikkipedagogi-koulutukseen Turun ammattikorkeakouluun, josta valmistuin pianonsoiton opettajaksi vuonna 2003. Samana vuonna aloitin musiikkitieteen opinnot Turun yliopistossa. Vuoden 2010 keväällä sain musiikkitieteellä valmiiksi filosofian maisterin tutkinnon.

Tällä hetkellä soitan mm. Turun kaupunginteatterin Jekyll & Hyde sekä The Rocky Horror Show -musikaalien bändeissä. Lisäksi teen soolopianoesiintymisiä niin yritysten kuin yksityistenkin järjestämissä tapahtumissa – kylpylöissä, hotelleissa, kongressikeskuksissa, laivoilla...Suunnittelen ohjelmistoni aina tilaisuuden luonteen sekä tietysti tilaajan toiveiden mukaisesti. Ohjelmistoni on hyvin laaja sekä monipuolinen kevyestä klassisesta musiikista aina viihteellisempään jazz-, swing-, blues-, sekä elokuvamusiikkiin.