Ari Kettukangas on pitkänlinjan imitaattori, juontaja, laulaja ja radiotoimittaja, joka on esiintynyt ammatikseen vuodesta 1995 alkaen.
Kokemuksen, värikkään työnkuvan ja monipuolisen repertuaarin koulimana hän on kotonaan kaikenlaisissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Imitaattorina hänellä on hallussaan yli sadan julkkiksen äänet ja valikoimaan sisältyy reilu parikymmentä suosikkilaulajaa lauluimitaatioiden muodossa.
Ari Kettukangas palkittiin vuoden paikallisradiojuontajana RadioMedia ry:n järjestämässä RadioGaalassa peräkkäisinä vuosina 2019 ja 2020. Voittaja valittiin valtakunnallisen yleisöäänestyksen perusteella ja kategoriaa edustivat kaikki Suomessa toimivat kaupalliset radioasemat.

Imitaattori

Ari Kettukankaalta löytyy ohjelmaa kaiken ikäisille. Jokainen esitys räätälöidään aina asiakkaan toiveista mittatilaustyönä, jolloin siitä saadaan yleisön ja tilaisuuden näköinen. Ohjelmat rakentuvat puhe- ja laulushown ympärille, jonka menossa välähtelee tuoreet ja ajattomat imitaatiohahmot. Mukana on myös erilaisia sketsejä, vitsejä ja stand up -tyylistä huumoria. Ohjelmat sopivat esim. yritysten henkilökunta- ja asiakastilaisuuksiin, sekä erilaisiin messu-, markkina- ja toritapahtumiin. Lisäksi erilaisiin yksityistilaisuuksiin mm. pikkujouluihin, häihin ja syntymäpäiville.

Tapahtumajuontaja & Vuoden paikallisradiojuontaja

Ari Kettukangas juontaa arvokkaat ja rennot tilaisuudet vankalla ammattitaidolla. Esiintyjänä hänelle ovat tuttuja yleisöä kymmenistä aina tuhansiinkin kävijöihin keräävät tapahtumat. Erikoisalaa hänellä ovat mm. yritystilaisuudet, harjannostajaiset, messut, markkinat, toritapahtumat, gaalat, konsertit ja urheilukilpailut. Tarvittaessa juonto värittyy imitaatioilla ja hersyvällä huumorilla.

Huutokauppameklari

Ari toimii huutokauppojen meklarina. Kokemusta hänellä on pienistä ja suuremmistakin huutokaupoista. Huumori on hyvä valttikortti kaupankäynnissä. Ensimmäinen, toinen ja kolmas nauru!

Kohdassa "Liitteet" voit kuunnella imitaationäytteitä ja Miracle Sound Oulu Oy:n tuottamia radiomainoksia.