Jenni Sofia on Mentalisti ja Mielen valmentaja.

Mentalistina ja taikurina Jenni luo mieleenpainuvia ja viihdyttäviä illuusioita ja havahduttaa, kuinka mieltä voi johdatella ja harhauttaa. Mentalismishow on kiehtova matka mielen salaisuuksiin!

Valmentajana Jenni taas antaa työkalut siihen, kuinka mieli toimii ja miten sitä voi hyödyntää. Jenni auttaa yksilöitä ja yrityksiä erilaisissa haasteissa löytämään henkistä suorituskykyä, voimavaroja ja täyttä potentiaalia. Eli kuinka johtaa itseään ja mieltään kohti omannäköistä elämää ja menestystä. Mielen toiminnan ymmärtäminen on menestymisen perusta!

Jenni aloitti 9-vuotiaana Linnanmäen sirkuskoulussa. Omiksi lajeiksi muotoutuivat hulavanteet ja taikuus. Sirkuksen ohella mukana ovat kulkeneet myös tanssi, teatteri ja musiikki. Ensimmäisen keikan taikurina Jenni teki jo 13 vuotiaana. Vuosina 2002-2006 Jenni opiskeli sirkuksesta ammatin Turun Taideakatemian sirkuslinjalla ja sen jälkeen toimi Sorin Sirkuksen päätoimisena sirkustaiteen ohjaajana 2006-2010.

Jenni on esiintynyt ammattilaisena freelancer-artistina vuodesta 2000. Lisäksi Jenni toimii kouluttajana ja mentaalivalmentajana yritysten ja yhteisöjen parissa. Koulutuksia ovat mm. NLP Master, Rentoutus- ja hypnoosivalmentaja (SHL). Valmentajana Jenni ohjaa mielen salaisuuksin ja voit oppia ajattelemaan kuin mentalisti!