Televisiosta, teatterista ja konserttilavoilta tuttu Sonja Lumme on omassa elementissään myös puhujana. Aiheisiin paneutuminen, loistava tilanne- ja huumorintaju sekä erinomainen kielitaito (suomen lisäksi täydelliset ruotsi ja englanti), tekevät hänestä sanavalmiin ja sujuvan esiintyjän tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.

Intohimoisena puutarhurina tunnettu Sonja on toimittanut ja juontanut suosittua "Ihana Piha"-puutarhaohjelmaa MTV3:lla yhteensä neljä kautta, 41 jaksoa.

Radio Novan "Vihreä hetki"-ohjelmassa hän neuvoi kuulijoita puutarha-asioissa vuosina 2011-2012. Vuonna 2013-14 nähtiin ruudussa "Sonjan Puutarha", jossa tekemisen meininki oli mukaansatempaavaa ja pääosan esittäjällä kädet kyynärpäitä myöten mullassa!
Vuodesta 2014 Sonja on toiminut myös 1,4 miljoonaan omakotiin jaettavassa Piha ja pientalo-lehden puutarhatoimittajana.

Sonja on kirjoittanut jo neljä kiitettyä puutarhakirjaa. Lämminhenkinen ja maanläheinen hyötykasvien kasvatukseen keskittyvä teos 'Satoa saunan takaa - kasvata itse parhaat yrtit ja vihannekset' (Tammi) nousi heti listojen myydyimmäksi puutarhakirjaksi ja alan ammattilaistenkin ylistämäksi tietoteokseksi. Ensimmäinen painos myytiin kolmessa viikossa loppuun! Keväällä 2014 ilmestyi Sonjan toinen puutarhakirja, 'Kotipihan kasvihuone' (Tammi), jossa hän perehtyi seikkaperäisesti kasvihuoneisiin ja kasvihuonekasvattamiseen. Kolmas kirja, Sonjan yttitarha, ilmestyi maaliskuussa 2015. Sonjan neljäs hyötykasvikirja, Tomaatti,  ilmestyi vuonna 2017.

Sonjan viihdyttävät ja informatiiviset puutarhaluennot eri aiheista sopivat yhtälailla niin puutarhan omistajille kuin yrttejä ikkunanlaudalla kasvattaville kerrostaloasujille. Rennon esitelmän jälkeen on yleensä varattu aikaa myös yleisökysymyksiin joko yleisesti tai henkilökohtaisesti Sonjan kanssa, ja jututtajia on riittänyt aina jonoksi asti.