Jukka Laaksonen on pitkän ja monipuolisen uran suomalaisen viihteen parissa tehnyt näyttelijä (imitaattori, koomikko ja juontaja).

Jukka esiintyy ahkerasti ja on tuttu esiintyjä erilaisissa yksityisjuhlissa ja yritystilaisuuksissa joita laaksonen toeuttaa yli tuhannen keikan ammattitaidolla.

Useat ravintola- ja laivashowt kuten Pintaa ja Parodiaa, Winter Festival Show, Huuliveikot ja tällä hetkellä Juha Laitilan kanssa pyörivä Kahden Ällän Show saavat paatuneemmankin tosikon hyvälle tuulelle.

Elokuvista hänet muistetaan mm. elokuvista Vääpeli Körmy ja kahdesti laukeeva, Uuno Turhapuron poika ja Iskelmäprinssi.

Hän on  tuttu ääni myös monissa elokuvissa, mm. Steven Spielbergin huippusuositussa Tintin seikkailut -elokuvasarjan Yksisarvisen salaisuus -elokuvassa jossa hän esiintyi Dupontin roolissa. 

Teatterilavalla Laaksonen on nähty Tunteen Palo näytelmässä jota esitettiin Nilsiän Louhosareenan kesätetatterissa ja siinä Jukka esitti kuutta eri roolia.

Televisio on myös työllistänyt Jukkaa. Hän on ollut Yle TV2:n Se on siinä -urheilutietokilpailun vakiojäsen (Jäsen J) ja on myös käsikirjoittanut ohjelmaa. Kesällä 2007 Löylynlyömät oli toinen television sarjaohjelma, jossa hän on ollut mukana. Laaksonen kuului vuonna 1998 Nelosella esitetyn Huuliveikot-komediasarjan näyttelijäkaartiin yhdessä Juha Laitilan ja Joonas Myllyveräjän kanssa

Imitaattorin uransa alkupuolella Laaksonen esiintyi yhdessä Klaus Thomassonin kanssa, jolloin työpari esitti hahmoja Enska ja Hanski. Klasu oli sketseissä suulas kohureportteri Hannu Karpo ja Jukka vähäpuheinen autokoulunopettaja Ensio Itkonen. Laaksonen toimi myös aikoinaan NHL-äänenä helsinkiläisellä paikallisradiokanavalla Radio Ykkönen (Radio Ettan).