E-band on perustettu vuonna 1991, vuosi sen jälkeen, kun Kim ja Janne olivat esiintyneet Beat-yhtyeen kanssa Suomen euroviisuedustajina Zagrebissa, Jugoslaviassa. Ajatuksena oli tehdä bändi, joka soittaisi tilaisuudessa kuin tilaisuudessa, ammattitaitoisesti, rennolla otteella ja monipuolisella ohjelmistolla. Keikkoja olikin kiitettävästi heti alusta lähtien tanssikeikoista jazz-festivaaleihin.

Vuonna 1993 E-bandiin liittyi Suomen parhaimpiin kitaristeihin kuuluva Ilpo Murtojärvi, joka toi oman mausteensa bändin soundiin. Vuonna 1995 Jake Tuomen liityttyä remmiin, E-band aloitti ensimmäisten joukossa tanssimusiikin ja bilemusiikin yhdistämisen.

Samanaikaisesti E-band kierteli ympäri Eurooppaa mm. Saksassa ja Ruotsissa, missä bändi esiintyi mys Ruotsin kuninkaalle. E-band vakiinnutti nopeasti asemansa myös eri jazz-festivaaleilla olemalla housebandinä Baltic jazzeilla sekä esiintymällä mm. Pori Jazzeilla, Alandia-jazzeilla ja Stockholms skärgård jazzeilla.

Vuonna 1998 uutena aluevaltauksena E-band astui teatterimaailmaan. Bändi vastasi musiikista mm. Teatteri Satakielen menestyskabareissa Onk mull kukka soittanu, Terveisiä Pc:stä, Ihan kuusessa ja Reet silmissä, joissa näyttelijöinä olivat mm. Eija Ahvo, Sinikka Sokka, Susanna Haavisto, Jussi Lampi ja Veeti. Samaan aikaan E-Band esiintyi ja levytti monen tunnetun artistin mm. Joel Hallikaisen, Tamara Lundin, Ted Cursonin, Samuli Edelmannin, Tommi Läntisen, Tiina Räsäsen, Pepe Ahlqvistin, Esa Pethmanin, Alicia Johnstonin, Anneli Saariston, Aki Sirkesalon, Annikki Tähden, Maria Lundin, Ressu Redfordin ja Hectorin kanssa.

E-band on aina halunnut olla edelläkävijä alallaan ja 2000-luvulla bändi on kehittänyt uusia formaatteja järjestämällä mm. musavisoja sekä erilaisia interaktiivisia musiikki-iltoja. Vuonna 2008 bändiin liittyi nuori ja lupaava kitaravelho Henri Marjamäki, joka valittiin Turku Jazz vuoden taiteilijaksi 2009.

E-bandissä soittaa myös vierailevia muusikoita, joista esimerkkinä TSMO:n opettajana ja Carlos d'l Puerton bandissä vaikuttanut pianisti Pekka Laine. E-bandiä ovat tilaisuuksissaan käyttäneet mm. Nokia, TS-yhtymä, Tamrock, Schering, Orion-Pharma, IF, McGregor ja Raisio-yhtymä.

Tänä päivänä E-band on neljän ammattitaitoisen muusikon dynaaminen yhtye, jonka ohjelmisto suunnitellaan aina tilaisuuden ja asiakkaan toiveiden mukaan. Laaja ohjelmisto käsittää yli 500 kappaletta  ja yli 50 musiikkityyliä esim. bile-,tanssi. viihde, jazz,musiikkia eri vuosikymmeniltä. Myös juonnot sujuvat sekä ruotsin- että englanninkielellä.

Parinkymmenen vuoden ja tuhansien keikkojen jälkeen tarina jatkuu...