Useimpiin tilaisuuksiin pianisti tilataan soittamaan viihdyttävää ja tunnelmallista taustamusiikkia. Mikäli kuitenkin haluatte tilaisuuteenne erityisen konsertinomaisen ohjelmanumeron,voin luoda sitä varten toivomanne mukaisen musiikillisen kokonaisuuden.

Tai voitte myös valita esimerkiksi seuraavista valmiista konserttiohjelmista:

Jean Sibeliuksen ja Oskar Merikannon musiikkia

Parhaat palat konserttiohjelmistoistani, joita esitin Jean Sibeliuksen ja Oskar Merikannon 150-vuotissyntymäpäivien juhlavuosina (2015 ja 2018). Ohjelmassa mm. Jean Sibeliuksen Finlandia (koko orkesteriteoksen pianosovitus), Laulu ristilukista, Valse Triste, Kuusi, Rondoletto ja Karelia-sarja sekä Oskar Merikannon Kesäillan valssi, Valse Lente, Valse á la Chopin, Scherzo sekä Idylle.

Musiikkimatka

Konsertti sopii tilaisuuksiin, jossa on vieraita / asiakkaita / osallistujia monista eri maista. Ohjelmisto laaditaan niin, että se sisältää ainakin yhden kappaleen kunkin osalllistujan kotimaan omalta säveltäjältä

Gracias a La Vida - Elämälle kiitos!

Konsertti sisältää musiikkiteoksia, jotka edustavat suuria tunteita - rakkautta iloa, surua – , ihmiselämän eri vaiheita sekä luontoa ja sen rikkautta. Musiikin keinoin kuljetaan ihmiselämän kaari syntymästä kuolemaan ja kuvataan elämän eri aspekteja ja rooleja, tunteiden kirjoa ja värejä. Musiikillisesti konsertti sisältää mm. jazzia, kansanlauluja, viihdemusiikkia, iskelmiä sekä myös klassista musiikkia.

Toivekonsertti

Toivekonsertissa yleisö päättää koko konsertin sisällön. Kuulijat voivat vapaasti toivoa mitä vaan kappaleita paikan päällä – niitä ei siis tarvitse esittää etukäteeen. Janne improvisoi toivekappaleisiin sovitukset ja muunnelmat "lennosta". Jannella on toiveiden toteuttamista varten mukanaan runsaasti nuottimateriaalia.

Yleisö voi myös antaa musiikillisia aiheita, joiden pohjalta Janne Maarala improvisoi "sävellyksiä". Konsertti synnyttää ainutkertaisen, spontaanin ja interaktiivisen vuorovaikutuksen yleisön kanssa.

Luova vapaus - improvisaatiokonsertti

Pianotaiteilijan täysin improvisoidussa soolokonsertissa musiikki syntyy yleisön edessä konserttitilanteessa.

"Luova vapaus" kuvaa tilaa, jossa Janne Maarala kokee olevansa improvisoidessaan musiikkia "tyhjästä". Hän on läsnä hetkessä antaen musiikin virrata ja viedä mennessään. Hän kokee kanavoivansa tunteiden koko kirjon tilanteessa syntyviin säveliin, sointuihin ja rytmeihin. Rakkaus soittamiseen ja musiikkiin on vahvasti mukana. Kokemus voi viedä sekä esiintyjän että kuulijan syvälle itseensä.

Muita konserttiteemoja voivat olla esimerkiksi:

* Suuret valssit ja tangot
* Kauneimmat elokuvasävelmät
* Tribute to Greatest Jazz Pianists – jazzpianonsoiton historia
* Joulukonsertti Äitienpäivän konsertti
* Isänpäivän konsertti
* Naistenpäivän konsertti