ESIINTYMISEN JA PUHUMISEN JALO TAITO

Usein ajatellaan, että esiintymisen taito ja puheen lahja on suotu vain harvoille ja valituille. Ei pidä paikkaansa! Ne ovat taitoja, jotka voit oppia kuten pyörällä ajamisen. Tarvitaan vain rohkeutta, halua oppia ja sisua harjoitella. Suurin este on oma arkuutemme ja vaikenemisen kulttuuri, josta kertovat jo sananlaskumme: Puhumatta paras! Me suomalaiset olemme kovia pelkäämään epäonnistumista ja siksi turhanaikaisia perfektionisteja. Me vaadimme itseltämme liikaa ja se on myrkkyä hyvälle esiintymiselle. Täydellistä onnistujaa ei ole ja virheistä oppii eniten. Hyvillä perustiedoilla ja taidoilla ja oikealla asenteella voit onnistua. Hyvän esiintymisen ja toimivan puheen rakentamiseksi on paljon tietoa, joka on helppo saada haltuun.

Esityksen kesto toiveitten mukaan, 1-3 tuntia

"Olen todella onnekas, kun ensinnäkin kohtasimme, koska et missään vaiheessa yrittänyt istuttaa minua mihinkään muottiin, vaan lähdit kannustaen tuomaan esille niitä asioita, joita koit vahvuutenani."
"Näyttelijä Anneli Ranta luentoineen ja harjoituksineen oli ihan huippu. Häntä olisi voinut kuunnella ja katsoa koko iltapäivän. Tänä aamuna jo tarkastellut omia maneereja ja toimintoja :)"

Täyttämällä tarjouspyyntölomakkeen pääset helposti eteenpäin. Kerro samalla muutamalla sanalla tilaisuudesta ja toiveistasi. Voit myös lähettää tiedustelut sähköpostitse osoitteeseen info@starpoint.fi tai soittaa numeroon 024 809 2220.